Metsästysmuisto

Moi!

Sain kunnian yhdessä Terveiset ravintoketjun huipulta -blogista tutun Janne Halosen kanssa olla tuomaroimassa Haulikkokoulun järjestämässä Paras metsästyskuvasi -kilpailussa. Lupauduin kertomaan myös yhden itselleni arvokkaimmista metsästymuistoista. Tässä minun tarina.

Pakkasaamu Itä-Kuhmossa.

Yksi tärkeimmistä metsästysmuistoistani menee vuoteen 2012. Aloitin muuten metsästyksen vasta vanhalla iällä. Olin nuorena joskus mukana jahdissa, mutta metsästyskortin suoritin vasta noin kolmekymppisenä. Pappani oli kova metsämies ja hän oli jättänyt minulle perinnöksi kuvan Tikka-rihlakon. Ehtona oli, että saisin aseen haltuuni, kunhan olen ensin suorittanut metsästyskortin. Sain kortin vihdoin suoritettua ja pääsin samana syksynä jahtiin. Kokoonnuimme lapsuuden kaverieni kanssa Itä-Kuhmoon valtionmaille. Olimme 4 päivän ajan Kuikan kämpillä, jota isännöi silloin ja edelleen kaverini Sami Rautiainen. Kävimme haravoimassa metsiä lähinnä pareissa kävellen ja välillä päästiin Teeren pudotustakin koittamaan. Illat meni saunoen ja teinivuosien seikkailuja muistellen. Lähtöpäivän aamuna oli viimein pakkanen ja aamupassit oli mietitty jo hyvissä ajoin edellisenä iltana. Se oli ensimmäinen aamupassini aukon laidalla. Pimeällä hiivittiin, lumi kengän alla narskuen sopivaan poteroon ja nosteltiin hieman havuja ja oksia näköesteeksi.
Lähipuut ja etäisyydet niihin oli arvioitu ilman mitään mittareita. Siinä sitten kuunneltiin kun ensin laulun aloitti Räkättirastas. Sen perään huuteli Korppi ja sitten olisi ollut Teeren soinnin aika. Etäistä sointia kuultiinkin jo kaukaa ja pari laukaustakin. Muutama tunti odoteltiin ylilentoa ja suhauteltiin, mutta aukkomme jäi valitettavasti sinä aamuna tyhjäksi. Varpaiden palelu alkoi käydä sietämättömäksi ja oli aika siirtyä takaisin tielle ja autoon lämmittelemään. Matkalla aukolle oli jo hieman leuka rinnassa, että niinkö tuli riistan kannalta tyhjä reissu heitettyä. Samassa siinä käppäillessä näin aukon toisessa laidassa Koppelon nautiskelevan auringonpaisteesta. Siinä se istui puolessa välissä puuta, selkä minuun päin.
Sen huomattuani jokainen liike huurteisessa maassa kuulosti melulta. Sain kuitenkin itseni matalaksi ja aloin etsimään sopivaa ampumapaikkaa. Muutaman metrin päässä oli vanha juurakko, jonka aioin hyödyntää ampumatukena. Sydän hakkasi rinnassa kun ryömin kohti ”holleja”. Viimein sain asennon mieleiseksi ja rupesin etsimään kohdetta kiikarin läpi. Koppelon höyhenpuku osoittautui toimivaksi suojaväriksi, sillä kesti mielestäni ikuisuuden ennen kuin vihdoin sain linnun kiikariini. Ehdin jo oikeasti luulla, että se on lentänyt pois. Nyt oli ristikko ja lintu kohdakkain. Täytyi vielä kuitenkin tarkastaa, että piipunvaihtaja on varmasti kivääripuolella. Olihan kesällä kuulunut välillä pelkkä ”klik”, kun oli ollut tarkoitus ampua tauluun. Piippu oli oikea ja sitten ei muuta kuin hana taakse. Ristikko keskelle kohdetta ja laukaus… Nätti ja miltei rekyylitön 222:n pamaus ja koppelo tippuu räpistellen suoraan puun juureen. Jo ennen kuin se koskettaa maata, minulta pääsee kiljahdus ”Jes!”. Siirryn samantien linnun luo, pidän hiljaisen hetken. Otan lakin pois päästä ja annan pulssin tasaantua. Nautin hetken ensimmäisestä onnistuneesta riistalaukauksestani, sekä aurinkoisesta pakkasaamusta Itä-Kuhmossa. Tilanteeseen tuli myös kuvan ottaja Jaakko Halttu ja opetti iloiselle keltanokalle riistankäsittelyn abc:n. Tuossa hetkessä syntyi valtava innostus metsästyksen pariin ja sillä tiellä ollaan. Metsäkanalinnustus on edelleen yksi suosikki jahdeistani.

Käy kurkkaamassa myös tuomarointikolleegani Janne Halosen tarinoita, hänen pitämästä Terveiset ravintoketjun huipulta -blogista. Tässä linkki Jannen tarinaan.Yllättävän arvokas metsästymuisto

Ei muuta kuin osallistumaan kilpailuun, vaikka tästä

Antti Matikainen / Erämiehen päiväkirja