Aimpoint-koulutuksessa

Aimpoint-koulutuksessa

Erämiehen päiväkirja osallistui Aimpointin koulutukseen keväällä 2018. Koulutus järjestettiin Lopen ampumaradalla ja mukaan oli kutsuttu asekauppiaita ja mediaa ympäri Suomen. Ep:n lisäksi opissa oli myös Pekka Mommo Riista-lehdestä. Ensin opiskeltiin hieman...
Kanalintujahtia Italiassa

Kanalintujahtia Italiassa

Ep kävi lintujahdissa Italiassa. Reissulla tutustuttiin Franchin haulikoihin, valmistajan juhliessa 150-vuotista taivaltaan. Rata-ammunnan lisäksi päästiin myös vuoristoon jahtaamaan peltopyytä, fasaania, sekä uutta tuttavuutta punajalkapyytä, seisovien koirien...
Sasta 64°wild erämaavaellus

Sasta 64°wild erämaavaellus

Ep kävi viime kesänä Sasta 64°wild erämaavaelluksella Nurmeksen maisemissa. Kurkkaa reissun tapahtumat videolta. Oli muuten tosi mukava reissu ja hienosti suunniteltu. Kiitoksia vielä järjestäneelle taholle! Ehkä ensi kesänä uudelleen!...
Kevätkalassa saaristossa

Kevätkalassa saaristossa

Ep käväisi alkukeväällä kalareissulla Inkoon edustalla. Mukana matkassa oli elämäntapa kalastaja Ville Puustinen, Julius Cederström Bongelta, sekä kuvaaja Anu Luostarinen Alkuperäinen suunnitelma oli kalastella useita eri lajeja, useissa eri lokaatioissa. Päädyimme...

Erämiehen päiväkirja

Erämiehen päiväkirja Etelä-Afrikassa Sain viime huhtikuussa mahdollisuuden lähteä jahtiin Etelä-Afrikkaan, Irongate-nimiseen paikkaan lähellä East Londonia. Olin jo pitkään ajatellut vierailua sinne ja nyt oli sopiva porukka kasassa ja matka rahat säästetty. Viikko...
Täydellistä tukkia etsimässä

Täydellistä tukkia etsimässä

Täydellistä tukkia etsimässä Erämiehen päiväkirja vieraili viime marraskuussa Beretan tehtaalla, Gardone Val Trompiassa Italiassa. Reissun pääaiheena oli tutustuminen yksilöllisen tukin tekoon. Mukana oli 4 suomalaista urheilu ja metsästysampujaa, jotka olivat...
Metsästysmuisto

Metsästysmuisto

Moi! Sain kunnian yhdessä Terveiset ravintoketjun huipulta -blogista tutun Janne Halosen kanssa olla tuomaroimassa Haulikkokoulun järjestämässä Paras metsästyskuvasi -kilpailussa. Lupauduin kertomaan myös yhden itselleni arvokkaimmista metsästymuistoista. Tässä minun...

A day at the Steiner Optics

Erämiehen Päiväkirja got a chance to visit Steiner Optics factory in Bayreuth Germany. It was awesome to see how top notch optics are made. Next day we went to a shooting range to test the products and later on we went hunting for wildboar and foxes. In this video...
Vierailu Steinerin optiikkatehtaalle.

Vierailu Steinerin optiikkatehtaalle.

Erämiehen päiväkirja pääsi Steinerin optiikkatehtaalle tutustumaan ja katsomaan läheltä kuinka laadukasta aseoptiikkaa, sekä katselukiikareita tehdään. Mukana reissussa oli Jukka Ketola Sakolta, Pekka Mommo Riista-lehdestä, sekä Terveiset ravintoketjun huipulta-blogia...
Jänismetsällä 2017

Jänismetsällä 2017

Jänismetsällä 2017. Tässä Erämiehen päiväkirjan kooste kauden 2017 Jäniksen pyynnistä. Muutaman reissun pääsin tekemään Paltamoon, mutta pääpaino oli Pusu nimisen Beagle-pennun kasvatuksessa, varsinkin loppukaudesta. Jäniksiä ei ollut aivan yhtä paljon kuin...